Go back to show selection

Your order details

Please select an instance first.

Susan Hill Stephen Mallatratt

Mustapukuinen nainen

Hyytävä kummitusnäytelmä

 
 

Syyspimeyden kietoessa otteeseensa, mikä olisikaan sopivampaa seuraa kuin vanha kunnon kummitustarina?

Siirtykäämme siis Englantiin, viktoriaanisen aikakauden loppupuolelle. Ja teatteriin, jossa herra Arthur Kipps yrittää kertoa kauan sitten kokemansa karmivat tapahtumat.

Hänellä itsellään ei ole esiintyjän lahjoja, vain pakottava tarve kertoa tarinansa. Apuun palkatun nuoren näyttelijän opastamana näyttämö herää eloon. Pian saammekin nähdä, kuinka asianajajana toiminut Kipps lähti kuolleen asiakkaansa hautajaisiin ja näki siellä ensimmäistä kertaa tarinan mustapukuisen naisen.

Kenestä oikein on kyse? Pelätyn hahmon mysteeri kalvaa nuoren Arthurin mieltä. Ja näytelmän edetessä mieheen syvät jäljet jättänyt tarina alkaa käydä pelottavan todeksi…

Susan Hillin romaaniin (1983) perustuvaa näytelmää on esitetty Lontoossa vuodesta 1989 lähtien. 

Näytelmän brittimäisen tyylikkäissä rooleissa loistavat Esa Ahonen ja Tomi Turunen. Jännitystarinan ohjaa Jermo Grundström, jonka aiempi ohjaus Seinäjoella oli The Addams Family (2023). 

Tilaa väliaikatarjoilut!
Mustapukuinen nainen

Wed 10.12.2025 at 18:15 – 21:00

Enroll
Mustapukuinen nainen

Thu 11.12.2025 at 12:15 – 15:00

Enroll
Mustapukuinen nainen

Thu 11.12.2025 at 18:15 – 21:00

Enroll
Mustapukuinen nainen K18

Sat 13.12.2025 at 18:15 – 21:00

Enroll
Mustapukuinen nainen

Sat 03.01.2026 at 18:15 – 21:00

Enroll
Mustapukuinen nainen

Thu 08.01.2026 at 18:15 – 21:00

Enroll
Mustapukuinen nainen K-18 anniskelunäytös

Fri 09.01.2026 at 18:15 – 21:00

Enroll
Mustapukuinen nainen

Fri 16.01.2026 at 18:15 – 21:00

Enroll
Mustapukuinen nainen

Sat 17.01.2026 at 13:15 – 16:00

Enroll
Mustapukuinen nainen K-18 anniskelunäytös

Sat 17.01.2026 at 18:15 – 21:00

Enroll
Mustapukuinen nainen

Fri 30.01.2026 at 18:15 – 21:00

Enroll
Mustapukuinen nainen

Sat 31.01.2026 at 13:15 – 16:00

Enroll
Mustapukuinen nainen K-18 anniskelunäytös

Sat 31.01.2026 at 18:15 – 21:00

Enroll
Mustapukuinen nainen

Fri 13.02.2026 at 12:15 – 16:00

Enroll
Mustapukuinen nainen K-18 anniskelunäytös

Fri 13.02.2026 at 18:15 – 21:00

Enroll
Mustapukuinen nainen

Sat 14.02.2026 at 13:15 – 16:00

Enroll
Mustapukuinen nainen

Sat 14.02.2026 at 18:15 – 21:00

Enroll
Mustapukuinen nainen

Fri 27.02.2026 at 18:15 – 21:00

Enroll
Mustapukuinen nainen

Sat 28.02.2026 at 13:15 – 16:00

Enroll
Mustapukuinen nainen

Fri 13.03.2026 at 18:15 – 21:00

Enroll
Mustapukuinen nainen

Thu 19.03.2026 at 12:15 – 16:00

Enroll
Mustapukuinen nainen

Fri 20.03.2026 at 12:15 – 16:00

Enroll
Mustapukuinen nainen K-18 anniskelunäytös

Fri 20.03.2026 at 18:15 – 21:00

Enroll
Mustapukuinen nainen

Fri 10.04.2026 at 18:15 – 21:00

Enroll
Mustapukuinen nainen

Sat 11.04.2026 at 13:15 – 16:00

Enroll
Mustapukuinen nainen K-18 anniskelunäytös

Sat 11.04.2026 at 18:15 – 21:00

Enroll
Mustapukuinen nainen

Fri 17.04.2026 at 18:15 – 21:00

Enroll
Mustapukuinen nainen

Sat 18.04.2026 at 13:15 – 16:00

Enroll
Mustapukuinen nainen

Sat 18.04.2026 at 18:15 – 21:00

Enroll